Nyt on tasan kuukausi töitä takana, toinen mokoma vielä edessä! Töitä saa paiskia niin paljon kuin pystyy, ja vaikka ei jaksaisikaan. Ylitunnit juoksee, ja palkkapäivää odottelen hymyssä suin!

Alun perin ajattelin, että kun Saksaan lähtee töitä tekemään, niin kielitaito ja kulttuurintuntemus parantuvat. Kielitaidon kanssa on vähän niin ja näin, mutta kulttuuria tulee kyllä kerrakseen! Suurin osa työkavereista kun on turkkilais- tai venäläistaustaisia.

Koska en nyt ole mitenkään erityisen sulkeutunut ihminen, niin kaikenlaisista asioista tulee juteltua työn lomassa. Ja kiitos näiden pienen pienten kulttuurierojen, olen saanut tuskastumiseen asti kuunnella ja yrittää selittää vaikka mitä! Liittyi asia sitten asumiseen, elämiseen, parisuhteeseen, rahaan tai ihan mihin vaan, niin kaikenlaista oon saanut kyllä kuulla!

• Ukrainalainen E, ikää kohta viitisenkymmentä, oli kovin hämmäntynyt siitä, että asun "kaukana kotoa", eli en asu äitin luona auttamassa. Mutta voi herran jestas sentään, mun rahapolitiikka nyt vasta kummallista onkin! Ensinnäkin palkka maksetaan tämän perheen tilille, josta ne sitten siirtää sen mun tilille. Käytännöllistä ja järkevää, sillä en joudu sitä varten avaamaan omaa saksalaista tiliä. Mutta ettäkö perhe ihan tosta noin vaan maksaa mun palkan mulle?! Ja mä siis saan ne rahat? Kyy-yllä...

  Ja kuinka voi olla, että en yhtään anna rahaa omalle äitillä? Siis mitä, jaa että äiti on töissä, ja tienaa ihan omat rahansa? Ja ei, tästä huolimatta äiti ei anna mulle rahaa... Ja ei, edes poikaystävä ei elätä mua, vaan huolehdin ihan ite itestäni! Maksan oman vuokran, omat sapuskat jne.

•  Samainen täti ei oikein käsittänyt aupair-systeemiä. Tosin ihan alkuvaiheessa huomasin, että ihan hirveesti ei näköjään kannata nähdä vaivaakaan, että sitä selittäisi, sillä vastassa oli ymmärtämättömyyden muuri. Nyt siis E on varma, että olin täällä jo viime kesänä piikana, joka tekee kaikkea mahdollista. Ja nytkin varmasti huolehdin, että rouva saa viikonloppuna levätä, kun teen talosta nätin puhtaan, saanhan mä täällä asua ilmaseksi. Niin ja huolehdin varmana ruuanlaitostakin? (Joo, kyllä mä sillon tällön täällä aina leivon...) Ja siis mitä! Mullahan on täällä jopa oma huone!! En tiedä mitä se sitten ajatteli, että missä mä voisin majaani pitää, kun oli siitä omasta huoneesta niin kovin hämmentynyt... No ehkä Ukrainassa piiat elää jossain perunalaarin vieressä.

• Turkkilainen M, taas reilu nelikymppinen täti, on varmasti kaikkein pahin! Voi jestas sentään millaisen läksytyksen mä sain, kun kannoin ihan yksin tooosi raskaan, varmaan melkein 15 kiloa painavan roskalaatikon roskalavalle! Kuulemma miehet on vahvoja, ja ne voikin nostella raskaita tavaroita, mutta naisille se on aivan ehdoton ei-ei! Kuulemma kohtu vaurioituu, ja ei voi tulla sitten raskaaksi. Ekalla kerralla kuuntelin kiltisti, ja totesin vain, että eipä se loota nyt niin painava ollutkaan. Toisella kerralla oli jo pakko nauraa päin naamaa, että enhän mä oikeestaan niitä omia lapsia ikinä haluakaan! Mutta kuulemma "kohta tulee aviomies, ja sitten sanomista ja suuttumista." Vai niin. Enpä sitten tällä perusteella kertonutkaan tätille, miten vuosi sitten hampaat irvessä remmoin telamiinalaatikoita kuorma-auton lavalle...

  Mitä taas siihen aviomieheen tulee... M ei kyennyt ymmärtämään, miten joku voi sanoa, että ei halua lapsia! Mutta kuulemma tähänkin ongelmaan auttaa se aviomies. Sitten kuulemma mulla pitäis olla useampia "poikaystäviä". Täti jopa kysyi, onko mulla täällä Saksassa joku. Tässä vaiheessa meinas jo loppua usko logiikkaan, ja kerroin vain, että kyllä mulle ihan yksi riittää... Mutta ehei, kun mun pitäis kuulemma tuntea "useampia poikia", että voin sitten paremmin valita. Kun ei sitä kuulemma ikinä tiedä, onko se "ensimmäinen" hyvä. Ööööh... Mulle heräs tästä ihan vaan muutamia kysymyksiä:

1.  
   1. Miksi sitä pitää erityisesti "oppia tuntemaan"? Tai siis, enhän mä missään suljetussa ympäristössä elä, että kyllähän niihin kaiken näköisiin ihmisiin tulee tutustuttua
   2. Vaikka mun ei ehdoin tahdoin tarvis lisää tuttavuuksia etsiäkään, niin miks herran tähden mulla pitäis olla joku testaus käynnissä?
   3. Vaikka se yks valittu nyt sitten joskus osoittautuiskin huonoksi, niin entä sitten? Ei kai nyt väkisin tarvi kenenkään huonossa suhteessa roikkua?
   4. Kuka ylipäätään puhuu mitään mistäin aviomiehestä?!?

Kun kerroin tästä keskustelusta täällä äitille, niin se oli ihan ihmeissään, että mitä ihmettä, missään vaiheessa ei tullut puhetta siitä aviomiehestä, jonka mun vanhemmat on luonnollisesti mulle valinnut! Sitten taas kun kerroin asiasta asianomaiselle, niin siellä meinasi huumorintaju loppua "useampien poikaystävien" kohdalla!" :D

• Musta oli taas aivan järkyttävää kuultavaa, kun tää täti kerto omasta elämästään. Valitteli sitä, kun ei oikein osaa kunnolla saksaa. Kuulemma silloin kun tuli Saksaan, niin tuli sitten heti raskaaksi. Aviomies oli sitten sitä mieltä, että parempi pysyä sisällä, ja käytännössä kuulemma vuoden eli lähinnä sisällä! Nythän asia on jo aivan eri, mutta silti mies on sitä mieltä, että ei todellakaan saa osallistua millekään saksan kurssille! Ja lisäksi tämä samainen aviomies on kovin sitä vastaan, että tämä täti meikkaa ja pukeutuu sillä tavalla kuin pukeutuu...

•  Tästä saksan osaamisesta oli puhetta toisenkin turkkilaisen, G:n, kanssa. G on varsin nuori, vasta kolmikymppinen, lapsena Saksaan tullut. Siitä huolimatta saksan kielen taito ei ole kovin kummoinen, sillä koko lähipiiri koostuu vain turkkilaisista. G selitti sitä, että vaikka haluaisikin, on kovin "vaikea" päästä saksalaisiin piireihin lapsena/nuorena, kun ympärillä on kuitenkin niin paljon turkkilaisia, joiden kanssa luonnollisesti puhuu omaa äidinkieltään.

Että joo, kyllä täällä on aika paljon saanut kaikenlaista kuunnella, tässäkin vain ne pahimmat/parhaimmat. Toisaalta on itelle lähes käsittämätöntä, että joku ihan oikeasti uskoo tuollaista kaikkea. Ja toisaalta taas miten se itselle täysin itsestään selvä itsenäisyys on kuitenkin niin kovin monelle täysin absurdi ajatus...