Viime viikko oli pelkkää helvettiä kirurgisella. Aloin huomata, että ei se työ edelleenkään ole mitenkään erityisen rasittavaa/ärsyttävää/vittumaista, vaan ne työkaverit! Kyllä se vielä menee, jos niiden kanssa joutuu tekemään töitä aina yksi viikonloppu kerrallaan, ja sitten pääsis taas palaamaan HNO:lle, normaalien ihmisten pariin, mutta joka päivä on liikaa! Siinä missä esim. M vaikutti ennen ihan vaan harmittomalta, niin nyt siitä on tullut ihan inhokki numero yksi! Musta tuntuu oikeasti, että mun täytyis purra kieli aina välillä poikki, etten sano pahasti...

Luojan kiitos kahden kirurgisella vietetyn viikon välissä oli sentään vapaa viikonloppu! Mutta toisella viikolla alkoi hermot riekaloitua jo tiistaina... Mä olin niin kurkkuani myöten täynnä koko paskaa! Ja keskiviikkona oli sitten tapahtunut "pienimuotoinen" formaliinionnettomuus! Oli sitten joku onnellinen valopää saanut kaadettua formaliinia pari litraa lattialle! Sitä siis käytetään preparaattien säilömiseen, eli sitä pitäisi ainoastaan saada valutettua hanasta kippoon. No loppupeleissä palokunta joutu tuleen puhdistaan sen huoneen, ja se huone oli sitten maanantaihin asti suljettuna.

Torstaiaamuna vitutus vaan ylty, ja heti ensimmäinen ajatus aamulla oli, että oispa mulla kuumetta, niin voisin jäädä kotiin! Vanhemmille kun vikisin, niin molemmat ehdotti, että jäisin kotiin pariksi päiväksi, ennen kuin tuun oikeesti kipeäksi. Ja kuulemma tuttu lääkäri ei kysele mitään, korkeintaan, että kauanko haluan levätä.

Hyvillä mielin soitin pomolle ja valittelin hirveän kamalaa päänsärkyä, suorastaan jopa migreenikohtausta! Pomo oli hirveän huolissaan, koska olihan tuota kymmenprosenttista formaliinia tosiaan ollut hengitysilmassa ihan kunnollinen määrä... Illalla sitten isä lähti mukaan lääkärille, olihan se tosiaan perheen tuttu. MUTTA se hiton lekuri ei ollutkaan paikalla, vaan sillä oli kesäloma!!! Siinä vaiheessa koko homma alko mun mielestä tuntua hyyyyyvin huonolta idealta... No eipä siinä muu auttanut, kuin mennä sitten toisen lääkärin puheille. Ja voi luoja sitä hävetyksen ja lusmuilun tunnetta, kun yritin sille selittää kovaa päänsärkyä... Ja kaikkiin niihin tarkentaviin kysymyksiin piti sitten vaan kertoa, että "no oikeestaan se nyt siis on ihan normaalia päänsärkyä, ei mitään vakavampaa..." Enpä oo ennen lintsannut mistään, en edes koulusta oikeasti (joojoo, yks liikuntailtapäivä, mutta muuten!), enkä ikinä intissä! Ja täytyy kyllä sanoa, että ihan hevillä en toista kertaa turhaan saikkua haekaan! Mä en voi käsittää niitä ihmisiä, jotka pystyy ihan tosta noin vaan hakeen saikkua ilman syytä, sillä mulle tuli ainakin niin kammottava lusmuolo, etten sellasta ihan äkkiä halua kokeakaan!

Mutta torstai ja perjantai meni aivan täydellisesti! Nautin levosta, leivoin, luin, otin aurinkoa - ja sain perjantaina mahtavat palovammat! Kyllä itketti olla illalla lämpimässä suihkussa, sen verran sattu! Mutta olin siis auringossa lukemassa sellaista vampyyrikirjaa, jota en ollut ikinä ennen lukenut, ja uppouduin siihen ihan täysin. Ja muutaman tunnin päästä sitten havahduin ekan kerran...

Viikonlopun olin kuitenkin sitten töissä "ihan normaalisti". Kun tulin lauantai-iltana kotiin, niin isä makaa lähes puolikuoliaana taudin kourissa. Jaa minkä taudin?! No oireina oli

• äkillinen, kohtalaisen korkea kuume
• kurkkukipu
• nivelkipu
• päänsärky
• ja kaupan päälle täysin lamaantunut olotila.

Että näin... Sunnuntaina olo vain paheni, ja vasta maanantaina lähti sitten lääkärille.

Lääkäri (se sama, jolla oltiin silloin torstaina, ja jolla oli kuulemma ollut sikainfluenssapotilaita vastaanotolla...) teki isälle sitten sellaisen "pikasikainfluenssatestin". Käytännössä tuolla testillä ei ole mitään merkitystä, koska se antaa vain 50% todennäköisyydellä oikean vastauksen...

No aamulla soitti äiti töihin, ja kertoi ettei ole tulossa. Sitten seurasi taas muun soitto pomolle. "Mitenkäs, kun täällä kotona on yksi mahdollinen sikainfluenssa potilas, meenkö mä normaalisti töihin leikkausosastolle, jossa muutenkin sairaita ihmisiä, vai mites tehdään?" Ei ollut näköjään firmalla toimintasuunnitelmaa vastaavan varalle, sillä pomo oli saada paniikkikohtauksen jo tästä ilmoituksesta. Kiireellä vain sanoi, että "täytyy ottaa selvää, soitan takaisin!" ja melkein iski luurin korvaan. Puolitoista tuntia (!!!) kului, ennen kuin puhelin sitten soi. Kuulemma olisi syytä jäädä kotiin odottamaan testituloksia. Ja jos tulos olisi positiivinen, niin sitten pitäisi mennä itsekin testiin. No joopa joo, testin varmuus on mitä on, ja ite oon ihan terve täällä...

Illalla sitten soitti lääkäri, ja kertoi testitulokset. 50% todennäköisyydellä isällä ei ole sikainfluenssaa, vain joku muu äkillisesti alkanut, samoilla oireilla oleva tauti. No, isä on nyt onneksi pysynyt lähes täysin eristäytyneenä yhteen huoneeseen, ja sieltä ulkoilee muussa talossa mahdollisimman vähän. Ja mä oon vannottanut sitä pitämään kunnollisen välimatkan ihan koko ajan! Ei kiitos tautiviruksia tähän suuntaan!